Kutsun hetero-miehiksi identifioituvia ihmisiä yhteisötaiteelliseen teokseen ilmaisemaan naisellisia piirteitään valokuvissa. Projektin tavoitteena on ehkäistä naisiin ja naisellisiin ihmisiin kohdistuvaa väkivaltaa.
Susa Tyrniluoto, kuvataiteilija, tyrniluoto.fi.
Julkaistu 10.6.2024, päivitetty 16.4.2025
Päivä Naisena (If I Were a Woman) on taide-aktivistinen valokuvataideprojekti, johon kutsun erityisesti heteromiehiksi identifioituvia tutkimaan omia naisellisia piirteitä pukeutumisen ja meikkaamisen avulla.
Valokuvaan osallistujista muotokuvia, ja osallistujat saavat mahdollisuuden jakaa kokemuksiaan ja ajatuksiaan naisellisuudesta myös kirjallisesti. Tuotan teoksista some-materiaalia, valokuvataiteen näyttelyn, kirjan sekä muita painotuotteita. Julkaisen materiaalia sekä suomen että englannin kielellä.
Projektin tavoitteena on vähentää naisiin ja naisellisiin ihmisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Toivon, että kuvat rohkaisevat miehiä ilmaisemaan feminiinisinä nähtyjä piirteitä avoimemmin, koska tutkimusten mukaan, ahtaat sukupuoliroolit voivat lisätä agressiivisuutta.
Perinteisten maskuliinisten normien noudattaminen on liitetty tutkimuksissa myös heikompaan mielenterveyteen ja sosiaaliseen eristäytymiseen, mikä voi johtaa väkivaltaiseen käyttäytymiseen.

Biologian nykytiedon mukaan jokaisessa ihmisessä on sekä mies- että nais-tyypillisiä fysiologisia piirteitä
Vaikka useimmilla ihmisillä sukupuoliominaisuudet painottuvat selkeästi mies- tai nais-tyypilliseen päähän, jokaisella on molemman tyypin sukupuolisia ominaisuuksia jo syntymästä alkaen.
Professori ja ylilääkäri Hannu Sariola (HY, HUS) kuvasi Studia Medicina luennollaan 16.1.2019, että ihminen kehittyy sukupuolisilta ominaisuuksien osalta aluksi yhdenmukaisena, ja sukupuoliset erot syntyvät vasta seitsemännen raskausviikon jälkeen, ja että jokaisen keholla on potentiaalia kehittyä sekä nais- että miestyypilliseen suuntaan kromosomeista riippumatta. Jaamme myös samat sukupuoliset hormonit.
Useimmissa kielissä, kulttuureissa ja lainsäädännössä sukupuolirajaa on rakennettu niin ehdottomana, ettei miehen – tai naisen rooleissa ole useinkaan ollut tilaa vastakkaisten piirteiden ilmaisulle.
Miehillä saattaa usein olla myös pelkoja, etteivät naiset arvostaisi miestä, joka näyttää feminiinisiä piirteitään avoimesti. Tutkimusten mukaan naiset kuitenkin valitsevat sekä lyhyt- että pitkäaikaista suhdetta etsiessään mieluiten miehen, joka ilmaisee sekä maskuliinisina että feminiinisinä pidettyjä piirteitä esimerkiksi harrastuneisuuden kautta. Toiseksi kiinnostavimpina pidetään miehiä, joilla on pääasiassa feminiinisiä piirteitä ja harrastuneisuutta, ja vasta kolmanneksi kiinnostavimpia ovat miehet, jotka eivät tuo feminiinisyyttä esille lainkaan.
Feminiinisillä piirteillä on etua myös työelämässä: Tutkimusten mukaan miehet, jotka kykenevät ilmaisemaan feminiinisinä pidettyjä piirteitä menestyvätkin muita miehiä paremmin. Johtamismalli, joka korostaa empaattisuutta ja tiimin tukemista, on havaittu tukevan myös tyytyväisyyttä työhön.

Osallistu projektiin:
Voit osallistua projektiin joko tulemalla kuvattavaksi tai ostamalla ennakkoon valokuvakirjan, johon kokoan sekä valokuvia että osallistujien tarinoita omien naisellisten piirteiden kokemuksistaan.
Voit hakea mahdollisuutta päästä kuvattavaksi jättämällä yhteystietosi alla olevalla lomakkeella. Päivä naisena -projektin kotipaikka on Tampereella, mutta kuvauksia voidaan järjestää myös muilla paikkakunnilla.
Tarjoan yrityksille ja yhteisöille mahdollisuutta ostaa näkyvyyttä projektin julkaisuissa. Saat lisätietoja jättämällä yhteystietosi alla olevalla lomakkeella.
Kiitos! Otan yhteyttä pian!
Yhteistyössä:


Kuvituskuvissa Marraskuutar 💖